Marraskuun 5. päivänä lähdimme kohti Itävaltaa kisailemaan 4 tähden TTR Horsefeathers pleasure jameihin, kisat järjestettiinSchaldmingissa, Dachstein vuorella. Ensin lensimme Muncheniin, mistä jatkoimme matkaa junalla Schladmingiin.Matkassa mukana olivat Taskisen Tomi,Paunosen Valtteri, Paumolan Ville ja minä. Pääsimme perille sujuvasti ja hotellikin löytyi pienen etsinnän jälkeen.
Seuraavana päivänä lähdimme laskemaan keskukseen, jossa kisat pidettiin ja matka vuorelle taittui kätevästi bussilla.
Streetti näytti hyvältä, mutta vain yhtä hyndää pääsi vetämään. Kuumottelin vähän hyndää, koska näin alkukaudesta
ei vielä paljoa ollut tullu laskettua.Päivä mäessä meni kuitenkin hyvin ja paikanpäältä löytyi myös pienempää parkkia ja reilejä.
Lopulta koitti karsintapäivä ja sää ei tällä kertaa suosinut, tuuli oli melko kova ja vauhtia hyndiin oli vaikea saada. Alunperin kisastreetti koostui flat down pressistä, kolmesta hyndästä ja wall ridestä, keskimmäisessä hyndässä olikaksi lippaa iso ja pienempi,(karsinnoissa kaikki saivat unohtaa ison lipan). Tytöistä jatkoon tuli pääsemään vain 3,joten jännitystä oli ilmassa. Onnekseni kuitenkin sain vauhtia kohtuullisesti ja sain tehtyä ehjän fs3,bs3, suora runin
pressin jäädessä pois. Olin karsintojen 2. ja myös Ville pääsi jatkoon, semifinaaleihin.
Seuraavana päivänä huono sää jatkui ja ainoastaan Ville joutui kamppailemaan jatkopaikasta semifinaaleissa, jonne tuli jo kutsuttujakin laskijoita sisältäen useita suomalaisiakin. Ville sai taisteltua itsensä finaaleihin, jotka sään takia siirrettiin seuraavalle päivälle. Meidän muiden osalta päivä meni kruisiessa pienempiä linjoja.
Finaalipäivänä sää olikin vallan mainio eli aurinkoinen ja tuuleton. Tyttöjen finaaleissa oli yhteensä 6 laskijaa,3 karsittua ja 3 kutsuttua, odotukseni eivät olleet korkealla koska olin tyytyväinen jo pelkkään finaalipaikkaan.
Saimme ruhtinaallisenpitkät harjoitukset,mikä oli mielestäni reissun kohokohta koska pääsi laskemaan hyvää streettiä hyvässä säässä. Lisäksi ylitin itseni kun uskallauduin vetämään isoa lippaa, mikä kuumotti jonnin verran. Kisarunini oli suunnitelmien mukaan fs3,bs3 ja bs5, mikä vaikuitti melko varmalta ländätessäni sen harjoituksissa useasti. Kisassa kuitenkin sketsailin bs3 vähän enkä saanut enää kunnon vauhteja viimeiseen hyndään,joten runini jäi vähän vaisuksi. Loppujen lopuksi olin kuitenkin 3 jääden Silvia Mittemullerin 2 ja Sarka Pancochova 1 taakse, Sarka olikin aivan ylivoimainen hurjalla ss bs1, bs7, fs7 runilla.
Miesten taso oli todella korkealla ja Ville taisteli itsensä hienosti 6! Kisassa oli nimittäin mukana useita kovia nimiä.
Lopulta oli kotiinlähdön aika 10.11 palasimme suomeen ja reissusta jäi mukavat muistot.