Battery Catapult Uphill Jam, Levi lauantai 11.4.2008

Olin jo aiemmin kaudella kuullut Levillä järjestettävästä kutsukisasta, jossa estraadina tulisi olemaan yleisellä tasolla harvoin nähty obstaakkeli, nimittäin step-up -hyndä. Itse olen aina ollut innoissani kyseisistä vempeleistä, step-uppeihin nimittäin on verrattain helppoa laskea oikeat vauhdit ja niistä harvemmin pystyy hyppäämään alastulon yli tai liian pitkälle (tosin Levillä oli mahdollisuus molempaan, siitä vielä myöhemmin lisää..). Alkuinnostukseni tosin karisi pois yhtä nopeasti kun oli tullutkin, sillä tajutessani, että kyseessä oli kutsukisa tajusin myös, että mikäli minut oli kutsuttu, olisin tiennyt siitä jo ajat sitten.

Uphill Jam palasi mieleeni noin kolme viikkoa ennen varsinaista kilpailua jutellessani hyvän ystäväni Jani Isakssonin kanssa. Kyselin miehen suunnitelmia, johon Jani tokaisi, että "ainakin Levin katapulttikisoihin olisi tarkoitus lähteä". Keskustelun syventyessä kävi ilmi, että Janikaan ei alunperin ollut kutsuttu laskija, vaan oli päässyt kisaan mukaan erään kutsutun laskijan tilalle villilla kortilla. Tässä vaiheessa sisäinen hehkulamppuni syttyi, mutta pystyin silti pitämään juuri ja juuri matalaa profiilia innostuksestani siihen asti että sain jo edesmenneen Volvoni ikkunan veivattua kiinni. Kytkimen nostettuani näppäilin Järvelän Sadun numeron kännykkääni ja soitin tiedustellakseni mahdollisia peruutuspaikkoja. Peruutuspaikkoja oli kuulemma, mutta tunku niiden täyttämiseksi oli kova, en ollut siis ainoa, kuka oli ymmärtänyt pelin hengen. Satu ilmoitti soittavansa minulle takaisin loppuviikosta, jolloin turmioni kisaan pääsystä olisi kuulemma selvillä. Huonon kärsivällisyyden omaavana yritin pysyä viileänä puhelimessa vaikka sisälläni tiesin kärsivällisyyteni saavan kryptoniittiaan. Onneksi Satu soitti jo seuraavana päivänä ja kertoi ilahdutavan uutisen, olin nimittäin saanut paikan kisaan sekä laskijoiden majoituksessa olisi sänkypaikka myös minulle. Leveä hymy levisi puhelun johdosta kasvoileni ja sovimme puhelun päätteksi Sadun kanssa vielä yhteisestä kyydistä Leville.

Perjantai koitti ja matka Leville meni verrattain leppoisasti ja jopa nopeasti ottaen huomioon jo aiemmin mainitsemani kärsimättömyyteni. Pääsimme Sadun kanssa perille kellon ollessa noin yhdeksän illalla ja rantautuminen Levi Lodgeen tapahtui kuin elokuvissa konsanaan. Kymmenpäinen snoukkarijoukko kajautti mahtipontisen "MOROOO" yhteenääneen, joka vapaalla suomennoksella tarkoitti tällä kertaa "tervetuloa, kaapissa on kylmää olutta, tee olosi kotoisaksi", ja näin teinkin. En malttanut edes viittä minuuttia ilman lievää mäkiressausta, joten innostuneesti kysäisinkin poikien mielipidettä step-up -härvelistä, jota paikalla olevat lauta- ja suksijäbät olivat päivällä käyneet testaamassa. Keli oli ollut päivällä huono, tuulta sekä huonoa näkyvyyttä, eikä hyppyrikään oikein kehuja saanut, kuulemma sketsi ja vaikea. Juuri tätä en olisi halunnut kuulla, vielä kun Jaakko (Ruha) oli hypänny liian pitkälle murtaen kylkiluunsa. Tunnelmaa kuitenkin pehmitettiin illan mittaan saunomalla ja sivistyneellä oluen nauttimisella, eikä loppuillasta kestään näkynyt enää merkkejä kisajännityksestä.

Lauaintaiaamun ensimmäiset katsahdukset ulos saivat riemun nousemaan porukassa, pilvet olivat väistyneet auringon tieltä ja tuulikin oli siirtynyt seuraavaan keskukseen kiusaamaan. Heti hyppyrille saavuttua oli porukassa havaittavissa hyvää laskufiilista ja letkeetä meininkiä. Step-up oli rakennettu Levin eturinteiden alle, mainiolle paikalle yleisönkin kannalta. Vauhdit hyppyriin otettiin tasamaalta Pertti "Spede" Pasasen kehittämällä spedelingolla, eli katapultilla. Harjoitukset kestivät pitkälle toista tuntia, jonka johdosta jengi kerkesi muutakin kuin lämmitellä. Monet kokeilivat vaativampiakin temppua, mm tuplavoltteja nähtiin niin siksilla kuin laudallakin, vielepä useaan suuntaan. Kaikki laskijat laskivat törkeen hyvin ja puskivat toinen toisiaan ja ilmassa oli kunnon kisameininkiä. Tästä tulee kyllä kova kisa, ajattelin, enkä varmaankaan ollut ainoa.

Itse kisa alkoi iltapäivällä ja laskijoille annettiin reilusti aikaa jamitella karsinnat läpi. Osa porukasta alkoi jo hyytyä karsintojen loppuvaiheessa, olihan kyseistä obstaakkelia hinkattu jo melkein kolme tuntia. Taas nähtiin monenlaisia volttihärveleitä ja muita venkutuksia, sekä tyylikkäitä yksinkertaisia temppuja sekä suksi- että lautapuolella. Itse ländäsin mm frontti seiskan, bäkki vitosen ja bäkki rouskut normista ja "ärrä" silmässä eli peruuttaen (lue: svitsinä). Olin tyytyväinen omiiin juttuihini ja erittäin fiiliksissä yleisestä tunnelmasta, harvoin suomessa tavattu lauta-suksi symbioosi oli Levillä havaittavissa, kaikki oli frendejä keskenään ja sitä rataa. Kait se on näitä 2000-luvun juttuja et snoukka ja skimba jäpät tulee keskenään toimeen.. Niin tai näin superfinaaliin karsittiin raa'asti vain neljä suksijaa ja neljä lautailijaa messiin, ja pääsy finaaliiin oli mulle itelle iso juttu, olin siitä tosi fiiliksissä. Vielä kun kolme muuta lautasankaria oli kaikki mun frendejä niin finaalista ei voinut tulla muuta ku siisti ja letkee. Lautapuolella finaaliin pääs mun lisäksi Masa (Kinnunen), Joeli (Lahti) ja Nuutti (Niemelä).. Finaalissa kaikilla oli kolme hyppyä josta paras jäi voimaan, ite ländäsin svits bäkki rodeo seiskan ekaa kertaa ikinä ja voitin sillä koko kilpailun. Jokke laitto caba ysin ja bäkki ysin ja vei kakkossijan vain 0.1 pojon erolla, vai miten se ny oli.. Töttöröölle tuli siis kuitenkin tuplavoitto ja itelle tais tulla ihka ensimmäinen päänahka Joelilta, joka oli ehkä jopa suurempi juttu ku varsinaisen kisan voitto. Mun menestymisen salaisuus tais piillä siinä, että poikien kanssa sovittiin splitata palkintopotti, joka oli yhteensä 1250€ ebookersin lahjakortteja. Illalla tunnelma oli edelleen katossa ja meillä taisi olla aika hauskaa myös baarissa, onneksi ebookersin matkalahjokortteija ei kelpuutettu maksuvälineenä Hullussa Porossa.

Ens vuonna uudestaan, toivottavasti silloinkin on peruutuspaikka meikäläiselle varattuna!

Piis, Hans